TULE MEILLE JÄSENEKSI!

JÄSENET

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen yli 15-vuotias, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenen oletetaan toimivan siten, että toiminta on esimerkillistä, oikeudenmukaista, laillista ja romanien asiaa eteenpäin vievää.

Uudet jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus

Yhdistyksen kannatusjäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa. Kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta

Kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous hallituksen ehdotuksesta kutsua henkilön, joka on pitkäaikaisella ja merkittävällä tavalla toiminut yhdistyksen päämäärien hyväksi. Mikäli kunniajäseneksi kutsutaan yhdistyksen äänivaltainen jäsen, hän säilyttää äänioikeutensa.

Äänioikeus on 15 vuotta täyttäneellä yhdistyksen varsinaisella jäsenellä ja jokaisella äänioikeutetulla on yksi ääni.

JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle, tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

Yhdistyksen hallituksella on oikeus erottaa jäsen, mikäli jäsen toimii vastoin yhdistyksen toimintaperiaatteita, tai vaikeuttaa yhdistyksen tarkoituksen toteutumista. Jäsen liittyessään yhdistykseen sitoutuu noudattamaan kaikessa toiminnassaan yhdistyksen sääntöjä ja toimimaan siten, että yhdistyksen tarkoitus toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla.

JÄSENMAKSU

Varsinaisilta – ja kannatusjäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous erikseen kummallekin jäsenryhmälle. Jasenmaksu on 20€

LIITY TÄSTÄ!

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Scroll to Top