YLÄ-SAVON ROMANIT RY:N TOIMINTA

Ylä-Savon romanit ry on toiminut aktiivisesti vuodesta 2014 Ylä-Savolaisten romanien parhaaksi. Lisäksi järjestön toiminnan ytimessä on romaniyhteisön ja valtaväestön integraation parantaminen esimerkiksi romanikulttuuriluentojen, viestinnän ja yhteistyön kautta.

Olemme mukana alueemme seudullisessa romanityöryhmässä yhdessä kuntien edustajien kanssa tekemässä romanipoliittista työtä ja vastaamassa sitä kautta yhteisön ja alueen tarpeisiin. Lisäksi toimimme yhteistyössä koulujen ja oppilaitosten kanssa edistäen romaninuorten koulunkäyntiä, ammatillista kouluttautumista sekä työelämään pääsyä.

Kerhoillat

Romaniväestön keskuudessa tärkeimpiä työmuotoja on yhteisölliset kerhoillat, jotka ovat vuosien saatossa juurtuneet alueen romaniväestön keskuudessa tärkeäksi viikoittaiseksi kohtaamispaikaksi, jossa eri-ikäiset romanit yhdessä viettävät iltaa yhdessäolon, kahvittelun ja usein ennalta sovittujen aiheiden parissa. Illoissa käy vierailijoita mm. seurakunnista, järjestöistä, työllisyyspalveluista tai oppilaitoksista. Illat ovat muodostuneet tärkeäksi ja voimaannuttavaksi osaksi Ylä-Savolaisten romanien arkea, vahvistaen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

DofE -toiminta

Uutena toimintana olemme aloittaneet Dofe-nuortentoiminnan. Dofe on kansainvälinen nuorisotyön ohjelma, jossa nuoria erityisesti haastetaan toiminnan kautta mukaan liikkumaan, yhteisöllisyyteen ja vastuullisuuteen. Nuoret ovat innokkaasti lähteneet toimintaa toteuttamaan järjestömme oman Dofe-ohjaajan Leif Långströmin johdolla.

Scroll to Top